Elämää monikulttuurisena nuorena

Monikulttuurisen taustan omaavat henkilöt muodostavat kieltämättä yhden kiinteän yhteisön. Keskustelut ihmisten kanssa, jotka ovat pyöritelleet monikulttuuriseen taustaan sisältyviä asioita päässään,ovat poikkeuksetta mielenkiintoisimpia kohtaamisia. Kuka minä olen? Mikä on minun kulttuurini? Kuka minun halutaan olevan ja kuka minä itse haluan olla? Jokainen teini-ikäinen joutuu pohtimaan näitä asioita tunteiden pyörremyrskyn keskellä. Monikulttuuriset nuoret (joilla tarkoitan lapsuudesta saakka Suomessa asuneita ja kahden kulttuurin kasvatteja) joutuvat vielä painavammin pohtimaan näitä asioita. Tämä sen vuoksi että valinnoissa on mukana eri maiden kulttuureja, normeja jopa eri uskontontoja ja niiden sisältämiä arvokysymyksiä. Vanhemmilla saattaa olla selvät sävelet siitä, mikä on oikein ja mikä on väärin. Koska monikulttuurinen nuori joutuu pohtimaan omia valintojaan toisaalta perheen arvojen toisaalta valtaväestön normikäsityksen kautta, on tilanne toisinaan jopa dilemmaattinen. Kumpikaan vaihtoehto ei ole toistansa parempi, sillä yksi rajavalinta sulkee toisen. Pohdituttaakin se, että onko oikeudenmukaista että monikulttuurinen nuori asetetaan siihen karuun todellisuudentilaan, missä nuori joutuu valitsemaan ystävänsä tai perheensä?
Kaikissa monikulttuurisissa perheissä eivät vanhemmat onneksi aseta näin rajuja vaatimuksia nuorelle, vaan antavat tilaa sen oman elämänsuunnan ja ideologian etsimiselle. Nuoret tarvitsevat taustasta riippumatta rajoja, mutta rajojen tulee olla nuoren hyvinvointia edistäviä jolloin myös ns. Virheet täytyy olla hyväksyttäviä. Jos nuoren ei uskalleta antaa kohdata vastoinkäymisiä voiko hänestä ikinä kasvaa tasapainoinen ja itsenäinen aikuinen? Mielestäni ei. Nuori kokeilee rajojaan joko niin että vanhemmat ovat siitä tietoisia tai sitten vanhemmilta salassa. Kumpi vaihtoehto on parempi?

Oli avartavaa keskustella kohtalontovereideni kanssa, jotka ovat monikulttuurisia nuoria kuten minä. Rajat, joita meille on asetettu, ovat kiistatta olleet jyrkempiä kuin valtaväestön nuorten. Silloin emme ehkä ymmärtäneet vanhempiemme päätöksiä, mutta nyt aikuisina ja elämää kokeneempina ymmärrämme vanhempiemme valintoja paremmin, voimme jopa nauraa niille vaivaantuneisuutta huokuaville perhepalavereille! Vanhempamme ovat yrittäneet tarjota meille hyvän nuoruuden, sellaisen, miten heidän kulttuurissaan hyvä ja kunnioitettava nuoruus ymmärretään. Hyvä on hyvin kulttuurisidonnainen käsite, eikä loppujen lopuksi kukaan voi sanoa, että jokin arvo on toistansa parempi, jos siinä ei satuteta ihmistä fyysisesti tai henkisesti.

Kuitenkin monikulttuurisena nuorena on asiaa vaikea ymmärtää nuoruuden sisältämien myrskyjen vuoksi. Elämä tuntuu kovin painavalta ja tuskaiselta jo ilman monikulttuurista taustaa. Huolimatta tuplaraskaista teinivuosien koettelemuksistani en tänä päivänä kadu sitä, mitä olen ja miksi olen syntynyt. Pitkä ja raskas prosessi tuotti tulosta ja nyt olen onnellinen kahden kulttuurin kasvatti - sekamelskaisessa ja värikirjoisessa elämässäni.