Kuivattuja omenaviipaleita tuunatuissa purkeissa.

Omenapuun lopusta sadosta kuivatettiin mehukkaita omppuviipaleita. Kuivaus ei välttämättä mennyt oikeaoppisesti mutta lopputulos oli herkullinen! Perinteiset ikean purkit ei kuitenkaan kelvanneet sellaisenaan kuivatukseen vaan purkit vaativat ehostusta, etiketti muodossa. Eli paperi-sakset-leikkaa-liimaa perinteellä!

Kärlek-viirit

Tänään olen ollut heikossa kunnossa. Oikeastaan viimeiset 3 päivää on mennyt siinä, että olen yrittänyt vältellä flunssan iskemistä mutta tänään se lopulta iski. Päänsärkyä, kuumetta, kurkun viiltelyä ja yskää. En kuitenkaan suostunut jäämään sängyn omaksi vaan päätin touhuta jotakin rentoa, mikä ei pistäisi kroppaa äärikynnyksille. Muutama viikko takaperin löysin Sinooperista lastulevystä tehtyjä viirimuotteja. Pakkaus sisälsi 7 viiriä, langan ja muutaman koristehelmen. Paketilla oli hintaa muistaakseni 3,95€.Toki näitä voi itsekin leikellä ja sahailla vanerista mutta itse päädyin tällä kertaa helpompaan ratkaisuun. Maalasin viirit ensimmäiseksi valkoisella, jonka jälkeen aloin yhdistellä eri värejä ja raidoittaa pinnan. Lopuksi vielä kirjoitin valkoisella maalilla päälle "Kärlek" tekstin :)

Näiden lisäksi keräilimme mieheni kanssa omppupuun tyhjäksi omenoista ja pilkoimme ne palasiksi. Nyt palaset ovat useammalla pellillä ja uunissa kuivettumassa :) namnam!

Elämää monikulttuurisena nuorena

Monikulttuurisen taustan omaavat henkilöt muodostavat kieltämättä yhden kiinteän yhteisön. Keskustelut ihmisten kanssa, jotka ovat pyöritelleet monikulttuuriseen taustaan sisältyviä asioita päässään,ovat poikkeuksetta mielenkiintoisimpia kohtaamisia. Kuka minä olen? Mikä on minun kulttuurini? Kuka minun halutaan olevan ja kuka minä itse haluan olla? Jokainen teini-ikäinen joutuu pohtimaan näitä asioita tunteiden pyörremyrskyn keskellä. Monikulttuuriset nuoret (joilla tarkoitan lapsuudesta saakka Suomessa asuneita ja kahden kulttuurin kasvatteja) joutuvat vielä painavammin pohtimaan näitä asioita. Tämä sen vuoksi että valinnoissa on mukana eri maiden kulttuureja, normeja jopa eri uskontontoja ja niiden sisältämiä arvokysymyksiä. Vanhemmilla saattaa olla selvät sävelet siitä, mikä on oikein ja mikä on väärin. Koska monikulttuurinen nuori joutuu pohtimaan omia valintojaan toisaalta perheen arvojen toisaalta valtaväestön normikäsityksen kautta, on tilanne toisinaan jopa dilemmaattinen. Kumpikaan vaihtoehto ei ole toistansa parempi, sillä yksi rajavalinta sulkee toisen. Pohdituttaakin se, että onko oikeudenmukaista että monikulttuurinen nuori asetetaan siihen karuun todellisuudentilaan, missä nuori joutuu valitsemaan ystävänsä tai perheensä?
Kaikissa monikulttuurisissa perheissä eivät vanhemmat onneksi aseta näin rajuja vaatimuksia nuorelle, vaan antavat tilaa sen oman elämänsuunnan ja ideologian etsimiselle. Nuoret tarvitsevat taustasta riippumatta rajoja, mutta rajojen tulee olla nuoren hyvinvointia edistäviä jolloin myös ns. Virheet täytyy olla hyväksyttäviä. Jos nuoren ei uskalleta antaa kohdata vastoinkäymisiä voiko hänestä ikinä kasvaa tasapainoinen ja itsenäinen aikuinen? Mielestäni ei. Nuori kokeilee rajojaan joko niin että vanhemmat ovat siitä tietoisia tai sitten vanhemmilta salassa. Kumpi vaihtoehto on parempi?

Oli avartavaa keskustella kohtalontovereideni kanssa, jotka ovat monikulttuurisia nuoria kuten minä. Rajat, joita meille on asetettu, ovat kiistatta olleet jyrkempiä kuin valtaväestön nuorten. Silloin emme ehkä ymmärtäneet vanhempiemme päätöksiä, mutta nyt aikuisina ja elämää kokeneempina ymmärrämme vanhempiemme valintoja paremmin, voimme jopa nauraa niille vaivaantuneisuutta huokuaville perhepalavereille! Vanhempamme ovat yrittäneet tarjota meille hyvän nuoruuden, sellaisen, miten heidän kulttuurissaan hyvä ja kunnioitettava nuoruus ymmärretään. Hyvä on hyvin kulttuurisidonnainen käsite, eikä loppujen lopuksi kukaan voi sanoa, että jokin arvo on toistansa parempi, jos siinä ei satuteta ihmistä fyysisesti tai henkisesti.

Kuitenkin monikulttuurisena nuorena on asiaa vaikea ymmärtää nuoruuden sisältämien myrskyjen vuoksi. Elämä tuntuu kovin painavalta ja tuskaiselta jo ilman monikulttuurista taustaa. Huolimatta tuplaraskaista teinivuosien koettelemuksistani en tänä päivänä kadu sitä, mitä olen ja miksi olen syntynyt. Pitkä ja raskas prosessi tuotti tulosta ja nyt olen onnellinen kahden kulttuurin kasvatti - sekamelskaisessa ja värikirjoisessa elämässäni.

Valkoista ja vihreää

Tämä on ehdottomasti kotini yksi lempinurkkauksista tällä hetkellä. Vihreä on uusi rakkauteni ja mitä olisikaan myysailuhuone ilman pöllökuoseja? Ostin aikoinaan rahin pilkkahintaan Citymarketin alennusmyynneistä. Alkujaan on perinteisen ruskeahkon värinen mutta tähän huoneeseen se sopi mielestäni paremmin valkoisena. Niinpä rahi sai värikseen valkoisen vaikka mieheni kuinka intti vastaan :) Liika valkoista on kuitenkin liikaa. Ostin keväällä paksut vihreäkuosiset verhot kirpputorilta, joilla päällystin kuvassa näkyvän penkin päällysen. Kangasta jäi kuitenkin vielä tuon projektin jälkeen, ja näin sama kuosi jatkuu rahissa :) Tämän projektin hintaa en osaa edes sanoa. Muutama sentti maalia ja 50x50cm kangasta verhoista jotka ostin muutamalla eurolla :) 

80 sentin koppa

Koko päivän töissä odotin pääsyä kotiin, että saan jatkaa keskeneräisiä projektejani. Eilen illalla aloitin tämän kopan teon. Yhteensä sen tekoon meni vaivaiset 2 tuntia. Koppia voi väsäillä tekemällä vanhoista T-paidoista tai lakanoista (tai mitä ikinä muita "turhia" kangaskappaleita kaapista löytyykään) suikaleita. Ei haittaa vaikka kangas olisi huonossa kuosissa ja rikkoutuu sieltä täältä. Suikaleita voi kesken kaiken laittaa perinteisin solmuin yhteen ja jatkaa huoletta virkkaamista. Solmut toki kannattaa piilottaa työn nurjalle puolelle ja lopuksi ylimääräisiä narunpätkiä päätellä pitkin seinustaa piiloon :) Joku ihminen oli viitsinyt tehdä suikaleita puolestani ja myi suikaleista tehtyjä keriä vaivaiset 20 senttiä/kerä. Eli loppujen lopuksi tämän kopan hinnaksi tuli ruhtinaalliset 80 senttiä :) 

Sohvapöytä käytetyistä lavoista

Saimme kaksi lavaa tavarankuljettajilta. Hioin lavat kauttaaltaan käsin hiekkapaperilla. Lavat maalattiin valkoisiksi. Kuivumisen jälkeen hioin lavat vielä kauttaaltaan hiekkapaperilla - sieltä täältä hennosti, välillä rankemmalla kädellä. Näin pöytään tuli mukavasti kulumisen jälkiä, joka sopi sisustukseemme. Biltemasta ostimme vielä jalat, jolla saimme sopivan korkeuden tasoon.

Uskalla yrittää

Tykkään kuvailla päivän tuotoksia ja jakaa niitä sosiaalisessa mediassa. Ehkä pienten tuotosten ja suurten ilojen jakaminen saa jonkun toisen innostumaan ja rakastamaan luovuutta? Elämän suuria pohdintoja pienten tekojen myötä. Tämä blogi syntyi yksinkertaisesta ystäväni Jossun kommentista facebookissa.

On ymmärrettävää ettei kaikkia välttämättä kiinnosta katsella reikien täyttämiä valkoisia peltipurkkeja, jotka joku maalaisrouvaksi hurahtanut on taikonut onnessaan pihalyhdyiksi. Joitakin ei myöskään välttämättä kiinnosta se, miten joku ensikertalainen viljelijä innoissaan ja tohkeissaan esittelee sadon uusia perunoita, joiden ympärysmitta on vain jokunen sentti. 

Kaikkien ei tarvitse haltioitua samoista asioista. Ehkä joku kuitenkin löytää itsessään sen saman palavan poltteen mitä pienet tuotokset ja uusien asioiden kokeileminen, yrittäminen, saavat minussa aikaan? Kaikki haikailevat suurta ja mahtavaa, merkityksellistä elämää. Minun unelmani on toteutunut Lillörenissä, maaseudun rauhassa - punaisessa 20-luvulla rakennetussa pienessä tuvassa. Voin rakentaa suurta tai tehdä pientä, mahdollisuudet ovat rajattomat.

Tee mitä rakastat, rakasta mitä teet.